Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinakirja

Tarinoiden kirjoittaminen tapahtuu tällä sivulla. Voit kertoa kennelistäsi ja sen elämästä juuri niin kuin haluat ja vaikka koirasi näkökulmasta, jos niin haluat. Tarinoista saa rahaa sekä xp:tä ja joskus timantteja, jos kirjoittamasi kertomus on tarpeeksi laadukas ja pitkä. Voit myös kerryttää palkintokerrointasi kirjoittamalla peräkkäisinä päivinä, jolloin saat enemmän rahaa.

1. päivä peräkkäin: Normaalisti palkintoja
2. päivä peräkkäin: 10% enemmän palkintoja
3. päivä peräkkäin: 20% enemmän palkintoja
4. päivä peräkkäin: 40% enemmän palkintoja, ilmainen tavara kaupasta
5. päivä peräkkäin: 50% enemmän palkintoja, ilmainen koira kaupasta
6. päivä peräkkäin: 75% enemmän palkintoja, 20 timanttia
7. päivä peräkkäin: 100% enemmän palkintoja, 40 timanttia

 1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Sailukki

12.12.2018 17:52
Huom! En ole niin hyvä englannissa, joten virheitä saattaa löytyä. + Joitakin nimiä piti vaihtaa

Ranppu -> Ruby
Heinis -> Julia


1. Puppies!
I ran to my turquoise bike and grabbed it. Teacher gave me a special permission to get out of school at one o'clock, because my mom called and said that Delphi is giving birth. Fortunately, the teacher realized that I wanted to be there and see the puppies. From the school to my house was about one kilometer, and almost next to my home was our little-grown kennel Cloudshout. Now there would be a few new members. Or probably only one, because usually with the puppies my mother sold all except one, who stayed with us. I wonder what the puppies will look like!

I left my bicycle in the kennel's yard and opened the front door. Cloudy, the father of the puppies, ran excitedly against me. When I went to the living room, Delphi was lying there, next to five small puppies. I petted them carefully, and one of them looked at me with his blind eyes. I smiled to my mom. She smiled back.
"You should now go for a walk with Ruby", she said, and I went to take the collar and leash.
"Rubyyyy! Do you want to go for a walk?" I called, and a few second later Ruby ran to me and licked my face.
"Stop! Stop!" I laughed, and pushed her off. According to her full name, she loves to go for a walk. Mom doesn't know where did she come from. We bought it from some store cause she has so beautiful fur. It's purple. She is our second special dog, the other is named Julia.

I went to the entrance hall, and Ruby followed me. Frosty came to see where we were going.
"We are going to 'w' place", I said, and Frosty tilted her head.

Ruby was so excited that it almost fell down when we went outside.
"Be a little more careful", I laughed. Ruby barked to a squirrel. I breathed fresh air. It was going to be a great winter day!

Nimi: Tipsu

01.11.2018 20:08
Jätin kirkkaan punaisen pyöräni nojaamaan valkeaa aitaa vasten. Astuin sisään jo valmiiksi auki jätetystä portista. Isoveljeni Ville oli varmaan unohtanut sen auki tullessaan kotiin. Hän teki niin aika useasti. Kerran hän oli kotiin tultuaan päästänyt koirat pihalle ja ne olivat tietenkin sännänneet suoraan metsään. Ja kenen pitikään käydä pyydystämässä ne? Niin, minun tietenkin.
Kopistelin mudat kengistäni ennen kuin astuin sisälle. Laskin reppuni maahan ja riisuin kenkäni. Takin laitoin naulakkoon. Koirien talutushihnat olivat täsmälleen samassa paikassa minne olin ne jättänyt, joten kaikesta päätellen veljeni ei ollut lenkittänyt niitä, vaikka olin pyytänyt häntä.
Ärtymykseni haihtui samassa kun koirat ryntäsivät minua vastaan iloisesti häntä heiluen. Narttupentu Viivi pyöri muiden jaloissa ja vinkui innoissaan. Kara oli tapansa mukaan rauhallinen ja nuuhki hetken käsiäni ja lähti muutaman rapsutuksen jälkeen omille teilleen. Sylvia taas vinkui innoissaan ja nuoli naamaani kun kumarruin suukottamaan sen päätä. Viivi yritti tunkea itseään minun ja Sylvian väliin. Kun Sylvia vihdoin päätti saaneensa tarpeekseen se lähti ja jätti minut rapsuttamaan Allua ja Viiviä.
Nappasin lattialta siihen jääneen lelun ja heitin sen mahdollisimman kauas. Viivi ja Allu säntäsivät perään tassut sutien lattialla.
Kävelin olohuoneeseen ja löysin sieltä isoveljeni sohvalta katsomasta televisiota. Hän lappasi sipsejä suuhunsa Sylvian nojatessa leukaansa sohvan reunaan suloisin pentuilme naamallaan. Huokaisin kun veljeni antoi kourallisen sipsejä Sylvialle. Se rouskutti niitä tyytyväisenä.
“Älä lihota sitä”, moitin häntä kulmat kurtussa. Hän oli kuin minua ei olisikaan ja antoi koiralle jälleen yhden makupalan. Silloin minua alkoi ärsyttää. Harpoin isoveljeni luokse ja nappasin sipsipussin häneltä.
“Hei anna se takaisin!” hän tiuskaisi ja yritti napata pussia itselleen siinä onnistumatta. Vein sipsipussin mukanani aikeenani viedä se keittiöön, mutta päästin ensin Sylvian ja Allun ulos. Jatkoin matkaa keittiöön ja söin pari sipsiä ennen kuin laitoin pussin kaappiin. Otin kaapista vesilasin ja täytin sen vedellä. Kohotin lasin huulilleni. Yhtäkkiä minut valtasi hirveä tunne läpikotaisin.
Olin unohtanut portin auki.
“Ville! Hae äiti yläkerrasta ja vähän äkkiä!” huusin samalla kun juoksin ulko-ovelle. Hän ilmeisesti tajusi, että oli tosi kyseessä, koska hän lähti juoksemaan yläkertaan.
Kiskaisin ulko-oven auki ja siellähän se portti oli apposen auki.
“Allu! Sylvia!” kiljuin niin kovaa kun keuhkoistani lähti samalla kun vedin kenkiä jalkaan. Samaan aikaan kuulin kuinka äiti ja Ville rymistelivät alakertaan. Olin juuri ryntäämässä ulos kun äitini tarttui minua olkapäästä ja käänsi minut ympäri.
“Ei ole mitään syytä panikoida. Täällä ei ole autoja eikä mitään mikä voisi vahingoittaa niitä”, äitini vakuutti hieroen olkiani rauhoittavasti.
“Laita nyt edes takki päälle.” Nappasin mukaani takin ja pari talutushihnaa ja ryntäsin ulos. Vedin takin päälleni juostessani ja kutsuin samalla koiria. Äitini jätin pukemaan eteiseen.
Minulla ei ollut hajuakaan, että minne koirat olisivat voineet mennä. Tutkin hetken ympäristöäni ja onnistuinkin löytämään jäljet jotka alkoivat pihasta ja jatkuivat yhdelle lenkkipoluista. Kyllähän ne olisivat voineet olla vanhatkin jäljet, mutta kai sitä piti yrittää. Lähdin hölkkäämään polkua pitkin ja samalla huutelin koiria.

Allu oli helppo löytää. Se tuli melkein heti luokseni läähättäen. Halasin sitä helpottuneena samalla kun kiinnitin talutushihnaa. Kiertelin Allun kanssa metsää mitään löytämättä ainakin kaksi tuntia, mutta sitten alkoi jo olla pimeä joten suuntasimme kotiin. En ollut muistanut ottaa puhelintani mukaan, joten en voinut soittaa äidilleni.
Kun tulin kotiin, toivoin hartaasti, että Sylvia tulisi minua vastaan. Onni ei selvästikkään ollut puolellani, joten niin ei tapahtunut.
Lysähdin uupuneena sohvalle ja tuijotin seinää silmät kyynelistä sumeina. Isoveljeni tarjosi minulle sipsejä pussista, jonka hän oli ilmeisesti taas kaivanut kaapista. En jaksanut olla vihainen vaan tungin suuni täyteen perunalastuja.
“Hei kyllä se vielä löytyy”, Ville sanoi yrittäen lohduttaa minua.
“Jatketaan etsintöjä huomenna.”

En saanut millään unta. Pyörin vain sängyssäni rauhattomasti. Ajattelin vain Sylviaa, joka oli luultavasti tuolla jossain yksin ja kylmissään. Lopulta en enää jaksanut yrittää nukkua vaan nousin ylös sängystä ja hiippailin alakertaan. Koirat nostivat hetkeksi päätään ja jatkoivat sitten uniaan. Menin istumaan ikkunalaudalle ja katselin ulos. Hetken jo luulin, että erotin pimeydessä koiran hahmon, mutta tietenkin näin vain omiani. Katseltuani ulos aikani nojasin poskeni kylmään ikkunalasiin ja huokaisin.
Olin ilmeisesti nukahtanut, koska heräsin tokkuraisena johonkin kovaan ääneen. Se oli Sylvia joka haukkui ovella! Kompuroin ylös paikat jäykkinä ja kiirehdin ovelle. Avasin oven ja minua oli vastassa hyvin väsynyt, likainen ja nälkäinen koira. Kiedoin käteni Sylvian kaulan ympärille ja hymyilin onnellisena.
Tarinan opetus on, että muistakaa laittaa portti kiinni.

Nimi: Nagini

02.09.2018 11:47
Heilautin hiukseni pois kasvojeni edestä, kun laskeuduin pyörän selästä alas ja ryhdyin etsimään avaintani repusta. Kun sormeni osuivat pörröiseen avaimenperääni, tartuin siihen ja vetäisin avainnipun ulos. Sitten lukitsin pyöräni ja heilautin repun takaisin selkääni. Askeleeni ratisivat hiekkapolulla, kun kävelin pihatien poikki portille, joka oli ollut siinä niin kauan kuin saatoin muistaa. En ollut ikinä pienempänä saanut porttia auki, mutta kouluikään mennessä olin oppinut avaamaan metallisen lukon. Olisi kuitenkin ehkä ollut parempi, etten olisi osannut avata porttia niin nuorena, sillä olin monta kertaa vahingossa päästänyt jonkun koiristamme portista ulos. Ensimmäisellä kerralla äiti oli huutanut minulle kasvot punaisina, mutta toisella kerralla hän oli vain kohauttanut hartioitaan ja tokaissut, että karkaaminen ei kuulu meidän kasvattamien koirien luonteeseen. Ja niinhän se oli, sillä joka kerta karannut koira palasi takaisin, jos edes katosi pihatieltä metsään. Meidän kasvattamamme koirat olivat lojaaleja, eivätkä tottelemattomia paksupäitä. Poikkeuksia oli toki aina olemassa, ja tällä hetkellä poikkeuksemme oli Vivia.
"Vivia!" huusin koiralle, kun se juoksi talon takaa portille minun luokseni. Avasin portin nopeasti yhdellä kädellä ja luikahdin sen toiselle puolelle. Mustavalkoinen bordedcollie oli jo ehtinyt juosta viidenkymmenen metrin matkan talolta portille ja alkoi kiehäntä jaloissani vikisten ilosta. Pian myös toinen bordercolliemme Elvis juoksi luokseni yhdessä Gordonin kanssa. Gordon oli löytökoira, jonka olimme saaneet eläinyhdistykseltä hoitoomme siksi aikaa, että sille löytyisi koti. Minua säälitti ajatella, millainen menneisyys Gordonilla oikein oli. Ainakin se nyt näytti todella iloiselta saadessan temmeltää toisten koirien kanssa ja kerjätä rapsutuksia minulta. Naurahdin koirille, kun ne yrittivät kaikki kolme puskea jalkojani vasten ja saada huomioni. Kumarruin rapsuttamaan jokaista koiraa vuorotellen, mutta sitten lähdin tarpomaan pientä kivipolkua pitkin sisälle. Ja kuten olettaa saattoi, koirat alkoivat seurata minua. Mutta kun työnsin avaimen lukkoon ja avasin ulko-oven, pujahdin itse sisään ja jätin Vivian, Elviksen ja Gordonin ulkopuolelle. Niiden ärtyneet vingahdukset ulkoa saivat minut pudistelemaan hymyillen päätäni. Heitin repun eteisen laattalattialle ja potkin tennarit pois jaloistani. Sitten avasin välioven ja astuin olohuoneeseen.
Ensimmäisenä katseeni osui äitiini, joka istui sohvalla lukulasit päässä, koiralehti kädessä. Hänen silmänsä liikkuivat riveillä nopeammin kuin oli edes mahdollista, ahimen tietoa jostain hyvin tärkeästä asiasta. Hän ei ollut edes huomannut, että olin tullut kotiin. Siksi rykäisin kevyesti ja huikkasin tervehdyksen äidilleni. Äiti käänsi päänsä lehdestä minuun ja hymyili.
"Minulla on hienoja uutisia", äiti sanoi innostuneen kuuloisesti ja laski koiralehden käsistään. Sitten hän nousi seisomaan ja viittilöi minua seuraamaan. Äiti johdatti minut yhteen alakerran makuuhuoneista, ja osoitti silmät säihkyen Nellietä, joka makasi omalla pedillään neljä pentua vieressään. Olin osannut jo odottaa tätä, mutta silti pentujen näkeminen sai minut melkein itkemään. Äidinkin silmät olivat kostuneet, kun käänsin pääni hänen suuntaan.
"Ne ovat hyvin kauniita." Äiti nyökkäsi ja räpytteli kyyneleitä pois silmistään. Minä tein samoin. Olimme molemmat melkoisia itkupillejä, ja ties kuinka monta kertaa olimme pentujen syntymän jälkeen käpertyneet sohvalle ja itkeneet. En vain voinut sille mitään, sillä sellainen minä olin. Ja sellainen oli äitikin.
"Jonkun pitäisi lähteä käyttämään koirat lenkillä, ja koska oletan, että haluat katsella pentuja, voin hoitaa homman", äiti sanoi paksulla äänellä. Nyökkäsin katse yhä pennuissa, jotka vikisivät ja tönivät toisiaan saadakseen imettyä maitoa. Niiden turkit kiiltelivät puhtaina ja Nellie näytti ylpeältä katsellessaan jälkeläisiään. Kun se kuitenkin huomasi minut, sen jatse muuttui epäileväiseksi. Laskeuduin lattialle sen tasolle ja aloin puhella koiralle rauhallisella äänellä. Nellie ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että päästäisi minut lähelleen, joten alistuin kohtalooni ja jäin istumaan seinää vasten mahdollisimman kauas pennuista. En kuitenkaan kääntänyt katsettani pois, sillä halusin nähdä jokaisen pennun pienimmänkin yksityiskohdan.
Ensimmäinen, harmaavalkea hyvin tanakka pentu näytti voimakkaalta ja se tönikin toisia pentuja kauemmaksi saadakseen enemmän tilaa. Se oli ilmiselvästi esikoinen, sillä yleensä ensimmäinen pentu vaikutti paljon kehittyneemmältä ja vahvemmalta kuin muut. Harmaavalkoisen vieressä makasi ruskeavalkoinen pentu, joka oli ilmiselvästi näreissään sisaruksensa käytöksestä. Sen kurkusta kohosi kaikkein kimein vikinä. Vikisevän vieressä nukkui punavalkoinen pieni mytty niin sikeästi, ettei se hädin tuskin liikahtanutkaan, vaikka sitä potkittiin puolelta jos toiselta. Viimeisenä rivissä oli myös harmaavalkea pentu, joka tosin ei ollut yhtä äkäinen kuin ensimmäinen. Se vaikutti hyvinkin rauhalliselta ja tyytyi siihen, että melkein litistyi punavalkean pennun ja Nellien jalan väliin. Välillä pentu toki teki holtittomia liikkeitä ja onnistui potkimaan vieressään nukkuvaa myttyä kauemmaksi, mutta melkein heti punavalkoinen pentu liukui aivan sisarukseensa kiinni. Kaikki neljä näyttivät terveiltä ja hyväkuntoisilta, mutta yksi pennuista oli ylitse muiden. Minä halusin ensimmäisen harmaavalkoisen pennun, joka oli vallannut itselleen todella ison tilan ja nukahtanut Nellien vatsakarvoihin. Sen kylki kohoili hengityksen tahtiin ja jalat sätkivät sen nähdessä unta. Tai niin ainakin oletin. Silmiini kihosi taas kyyneleitä, enkä enää kyennyt istumaan huoneen toisella laidalla. Lähdin hivutautumaan hitaasti kohti Nellietä, jonka kurkusta alkoi kuulua murinaa, kun tulin liian lähelle. En kuitenkaan pysähtynyt ennen kuin olin niin lähellä, että olisin kyennyt koskettamaan Nellietä, jos olisin ojentanut käteni. Tiesin nimittäin, että koira ei kohta enää jaksaisi murista minulle ja alistuisi siihen, että tulisin koskettaman sitä. Ja kun Nellie lopulta lopetti murinan, ojensin käteni ja silitin koiran päätä lempeästi. Olin niin iloinen ja ylpeä Nelliestä, enkä olisi malttanut odottaa, että pennut kasvaisivat isommaksi. Sillä sitten harmaavalkeasta pennusta tulisi omani ja voisin alkaa kouluttaa siitä täydellistä, lojaalia ja ystävällistä koiraa, sanoi äiti mitä sanoi.
"Spacedog Alphabet", kuiskasin hiljaa katsellen ensimmäistä pentua, joka vinghateli unissaan ja potki ilmaa pikkuisilla tassuillaan.

Vastaus:

Mun mielestä tässä oli todella söpö ja kivasti kuvailtu tarina! :3 Tykkäsin jotenkin tarinan tunnelmasta, se oli kodikas ja rauhallinen. Tuli mukava olo lukiessa. Kappalejakoa olisin kuitenkin jäänyt kaipaamaan. Tekstiä oli kuitenkin muutamasta kirjoitusvirheestäkin mukava lukea, sillä sulla on pääasiassa kielioppi oikein ja muutenkin kiitettävästi kuvailua.

Saat tarinastasi 1 800v€, 180xp sekä 9 timanttia!

- Dee

Nimi: Lasipallo

28.08.2018 20:46
Noman nk

Kuulin auton ajavan pihaan. Terävä haukunta halkoi ilmaa, kun auton ovi aukesi.
Haukuin takaisin heille. "Tervetuloa"
"Kuka siellä?" Autosta kuului.
"Noma" vastasin
Saisin selvästi seuraa. Robin tulikin jo tarhalle pidellen nahkaisessa hihnassa kahta koiraa, Novastociannoutajia huomasin. Hän sitoi suuremman, uroksen kiinni koukusta joka oli tarhan ulko aidassa.
Naaraan hän laski minun seuraani. Ja lähti hakemaan jotakon minkä oli varmaan unohtanut.
"Hei olen Noma, Karigasjoen Riskun pentu" esittelin itseni tulokkaille.
"Olen Remy" vanhempi koirista esitteli itsensä.
"Olen Nova, Utsjoen Sierran pentu" nuorempi, naaras esitteli itsensä.
Mistäs sinä olet Remy?" Kysyin tietäen samantien ettei tulokas ollut lapinkansan koiria.
"Olen kaukaa Hangon saaristosta alunperin, tänne tulin tornion eläinsuojasta." Hän vastaa hiukan jurosti.
"Missä me olemme?" Nova kysyi.
"Olette Karigasjoen lähettyvillä siaitsevassa kennelissä joka pyörii poronhoidon lomassa. Sunna on emäntäni ja Robin joka teidät toikin on isäntäni." Kerroin.
Robin palasi kädessään pieni metallinen esine. Sillä hän avasi viereisen tarha. Toisen kahdesta koiratarhasta. Se oli täydellinen peilikuva meidän tarhasta ja sisätilat olivat yhteiset tavallaan,vain metallinen aita erotti ne. Paljon paksumpi metalli aita oli aita joka rajasi molemmat tarhat.
Robin nappasi Remyn liean ja vei hänet viereiseen tarhaan. Sitten hän ripusti liean oven viereen samalla tavalla kun minun ja Novan lieat roikkuivat viereisen oven tällä puolen.
Remy juoksi heti vapauduttuaan niin kauas Robinista kun vain pääsi.

Remyn nk

Menin makuulteni tarhan reunalle. Tiesin mitä Robin minusta haluaisi. En enään ikinä metsästäisi sen olin päättänyt, silloin kun minut heitettiin kadulle Hangossa. Sen jälkeen olin kiertänyt eri turvakodeista toiseen, viimeisin oli Tornio. Saisin pian lähteä taas, olin varma siittä. Robin ei tahdo minua tänne, jos en suostu metsästämään.
"Noma" kuului ilmeisesti väliaikaisen emäntäni kutsu ja kaunis suomenlapinkoira joka oli meidät niin lämpimästi ottanut vastaan ravasi ovelle emäntäänsä vastaan.
Nova tulisi viihtymään erinomaisesti Noman seurassa. Novallakin oli ollut epäonnea pentuaikoinaan. Novan perheen poika oli saanut allergian ja Nova oli lahjoitettu Tornion eläinsuojaan. Sieltä Robin meidät hakikin. Novasta tulisi hyvä metsästyskoira, hän oli vielä nuori ja tarmokas. Noma oli ilmeisimmin porokoira eikä metsästyskoira.
Sunna päästi Noman vapaaksi tarhasta ja Nova jäi yksin häkkiin. Neiti jolkotti aidan viereen jossa makoilin. Vain hopeinen paksu lanka erotti meidät.
"Mitäs sinä aijot tehdä Remy?" Nova kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"En tiedä, Robin vaikuttaa hyvälle omistajalle mutta en aijo enään ikinä metsästää" huokaisin.
"Tiedät yhtä hyvin kun minäkin että se on se hinta jonka tästä saa maksaa. On tämä parempi kun eläinsuoja tai kadut" ystäväni totesi kuivasti.
"Niin, ehkä se on minulle liian kova hinta. Tiedän silti että sinusta tulee hyvä metsästyskoira Nova, ja loistava emo" vastasin.
"Mutta en minä tahdo pentujani yksin kasvattaa" Nova vetosi silmät kirkkaaati loistaen.
"Tiedät että mikään ei ole ikuista, olen paljon vanhempi kun sinä. Sinulla on vielä elämä edessä hienona metsästyskoirana suomen kauneimmassa paikassa. Olet saapunut perille ruususein" sanoin.
"Et aijo siis edes yrittää?" Hän kysyi lannistuneena.
"Ei Robin tarvitse sylikoiraa, täällä kasvatetaan työkoiria ulkokoiriksi ankaraan maastoon. Täällä on vain työkoiria. Minä löydän kyllä onneni muualta " huomautin lempeästi.
Nova laski katseensa tassuihinsa ja huokaisi lannistuneena, en tahtoisi jättää Novaa tänne mutta tiesin ettei tämä perhe luopuisi Novasta ja hän olisi onnellinen täällä.
Katselin kun pilvet roikkuivat aina vain lähempänä maata. Pian sataisi kunnolla. Ensimmäiset pisarat putoilivat jo turkilleni.
"Minun tulee ikävä sinua" Nova kuiskasi itku kurkussa.
"Niin minunkin sinua Nova" vastasin ja nousin. Tassuttelin sisälle pakoon sadetta. Käperryin lämpökivelle nukkumaan. Nova ilmestyi pian itsekkin, hän söi vähän siittä mikä oli Nomalta ilmeisesti jäänyt aamuruuasta. Minun puolellani ei ollut yhtään ruokaa, johtuen siittä että täällä ei ollut ennen ollut koiria.

Robinin nk

"Remy, tiedän että osaat. Etkö viitsisi edes yrittää" maanittelin koiraa.
Eläinsuojassa oli kerrottu että se oli ollut hyvä metsästyskoira mutta sen metsästysvietti tuntui olevan täysin kateissa. Nova oli synnynnäinen lahjakkuus, mutta Remy ei edes yrittänyt. Se kyllä huomasi jäljet, mutta sitä ei kiinnostanut pätkääkään. Remy oli ollut täällä jo kaksi auringonnousua. Olin juuri nyt hyvin lähellä antaa koiran takaisin eläinsuojalle. Olisin halunnut kyllä halunnut pitää sen sillä oli niin mahatava luonne ja Maria oli täysin sen lumoissa, mutta en voi pitää koiraa joka ei kanna korttaan kekoon, varsinkaan nyt kun huomenna tulisi porokoirien pennut ja yksi metsästyskoira lisää.
Yhteen sattuma Novan kanssa oli huvittavaa. Aikana kun Noma oli syntynyt kävimme katsomassa pentuetta jossa Nova oli ajatellen ottaa metsästyskoiran jo silloin, mutta pentue oli jo myyty. Olin iloinen että loppujen lopuksi Nova oli löytänyt tiensä tänne. Se oli koulutettu vesinoutajaksi, mutta kun perheen poika palasi kesälomalta Helsingistä ystävältään oli poika todettu allergiseksi ja Nova sai lentää eläinsuojaan.
Todeten ettei Remystä saisi metsästyskoiraa kouluttamallakaan sillä se hyvin tiesi mitä siltä odotettiin, se ei vain halunnut. Ehkä sen menneisyydessä oli jotain mitä emme hänestä tienneet. Olin luvannut eläinsuojalle viikon mutten päivääkään enempää. Viikon Remy saisi mahdollisuuden näyttää taitonsa.

Novan nk

"Yritä nyt edes, Robin oli sinulle kovin mukava" huokaisin.
"Ei on ei eikä neuvottelun lähtökohta." Remy vastasi pahoittelevasti ravaten takanani.
Palailimme metsältä, tänään saaliina oli viisi merisorsaa. Remy ei ollut edes yrittänyt, tiesin ettei hän tätä menoa saisi jäädä.
Vehreä metsä oli minulle kuin unelmista. Tänne tahtoisin jäädä, tämä olisi hyvä paikka kasvattaa pentuni. Nomastakin oli tullut minulle hyvä ystävä näiden päivien aikana.
Saapuessame pihaan vaikutti Maria hyvin iloiselta, syykin selvisi pian. Tarhassa oli kolmisen pentua. Pujahtaessani sisään meidän kanssamme oli koko poppo. Sinänsä ihme kun yksi oli uros, ehkä se olisi täällä vain väliaikaisesti.
"Oletko sinä Nova?" pikkuinen kysyi kimeällä äänellään tohkeissaan.
"Olen nova, Novascotiannoutaja Utsjoen Sierran pentu. Kukas sinä olet?" Vastasin kohteliaasti pennulle joka ei ollut pysyä tassuillaan.
"Olen Illam! Noman mukaan minusta tulee metsästyskoira!" Hän kertoi innoissaan
"Illam muistahan tavat." Noma muistutti pentua hellästi
"Anteeksi, olin vain niin tohkeissani kun saan tavata tämän palkisen taitavimman metsästäjän. Olen Illam, bretoni Huvituksen pentu" pikkuinen aloitti uudelleen tällä kertaa rauhallisemmin.
"Mukava tavata Illam" vastasin.
"Tule katsomaan muita!" Hän huudahti.
Pennut makoili vasten Noman kylkeä
"Jaa vai sinusta tuli emo?" Nauroin ystävälleni
"Ei kuuna päivänä raksu" Noma vastasi huvittuneena.
Illamkin käpertyi Noman viereen. Samassa tajusin että Noman paksu ja lämmin turkki mahtoi olla lämmin nyt kun tuuli kylmästi ja lämpöä oli vain kymmenisen astetta.
"Sunna varmaan tuo pian teille sisälle lämpimiä taljoja niin sitten teidän on lämmin" totesin.
"Minulla on tarpeeksi lämmin!" Ilam ilmoitti ja mielenosoituksellisesti marssi pois Noman viereltä.
"Niin tietysti" Noma hyrähti.
Tassuttelin Ilamin edellä talliin sisälle, Remyä ei vieläkään oltu päästetty tarhaan. Ilam tassutteli ruokakupeille.
"Missä kaikki ruoka on minun on nälkä?" Hän ihmetteli.
"Sunna tuo ruokaa pian" vakuutin.
Pentu kohaitti olkiaan ja katsahti ulos.
"Alkaa satamaan!" Hän huudahti.
"Noma kastuu" vitsailin.
"Ei Noma saa kaatua! Nomaa tule sisälle sataa!" Pikku kaveri huusi hädissään.
*voi apua* tuo pentu sekoaa ajattelin
Noma kuitenkin kuuliaisesti tökki pennut hereille ja patisti heidät sisään. Itse jäi kuitenkin ulkopuolelle.
"Miksi et tule sisään Noma?" Pikkuinen suomenlapinkoira kysyi.
"Sunna hakee minut pian, lähdemme porolle" noma hymähti.
"Pääsenkö minä mukaan" pentu kysyi innoissaan.
"Se riippuu jaksatko tulla, porojem haku on raskasta puuhaa Nekku. Olisiko parempi jäädä sisälle täällä et kastu?" Noma ehdotti varovaisesti.
Pienen lapinkoiran nimi siis oli Nekku. Hän oli kun ilmetty kopio Nomasta. Nekku katsoi surullisin silmin Nomaa.
"Saanko tulla?" Nekku kysyi
"Saat, mutta et sitten saa valittaa etten varoittanut" ystäväni naurahtaa.
"Jippii!" Pentu iloitsee.
Pian sunna jo kutsuukin Nomaa tarhan portilta. Noma haukahtaa Nekulle kutsun tulla mukaan ja kaksikki juoksee sateessa tarhan portille. Ovi kalahtaa kiinni ja Noman innokaaseen haukkuun liittyy pikkuinen Nekku

Vastaus:

Samat kommentit edelleen antaisin :) Tarkennetaas vielä kuitenkin. Sulla on todella kivan pituisia tarinoita ja rakastan noita koirien näkökulmia! Korjaisin kuitenkin pari asiaa. Erisnimet sulla oli esimerkiksi välillä kirjoitettu pienellä, mutta se on varmasti vain kirjoitusvirhe, sillä suurimmaksi osaksi ne on oikein.

Vuorosanan jälkeen tulee pilkku, paitsi jos se päättyy huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin. Siis näin:
"Sunna tuo ruokaa pian", vakuutin.

Kaipailisin myös kappalejakoa näkökulmien sisään. Tekstistä tulee helpompi lukea kun siinä on kappalejaot sopivissa väleissä :3

Saat tarinastasi 2 000v€, 200xp sekä 10 timanttia!

- Dee

Nimi: Lasipallo

23.08.2018 21:38

Marian nk

"Äiti, voisiko noma saada kaverin, sillä on kovin yksinäistä varmasti tarhassa." Mietin.
Isoäitini oli tulossa illemmalla kylään, hän olisi meillä koko viikonlopun. Äiti halusi laittaa Karjalanpaistia joten olin taas pilkkomassa perunoita joita äitini kuori.
"Näin lehdessä ilmoituksen myytävistä bretonin pennuista" isä liittyi keskusteluun.
"Onko nyt varmasti hyvä idea ottaa syyspentu metsästyskoiraksi?" Äiti epäili.
"No kyllä se vielä kerkeää oppia ennen talvea." Muistutin. Syksy ei ollut pitkällä vielä, kyllä se oppisi ennen talvea että ilman luntakin voi jäljestää.
"Voimmehan me ainakin käydä katsomassa niitä?" Kysyin hlijaisuuden laskeuduttua
"Nyt ensin saadaan selvitytä anopin vierailusta" isäni nauroi.
Hän tuli hyvin toimeen isoäidin kanssa joten tämä oli jo vanha vitsi.
"Maria keskity" äitini huomautti kun leikkasin hyvin läheltä sormiani.
"Joo joo" vastasin turhautuneena, osasin kyllä leikata juureksia.
Kun sain juurekset leikattua menin koiratarhalle. Noma oli minua vastassa häntä heiluen.
"Mitäs minun tyttöni tuumaisi jos lähdetään uimaan?" Nauroin.
Noma tuskin ymmärsi sanaakaan mutta odotti kiltisti kun availin porttia. Sain sen auki ja avasin oven. Noma tuli kiltisti ulos ja hänen häntänsä helui puolelta toiselle iloisena. Noma oli kaunis koira. Hänen sinibarkkia turkkia täplitti merkkivärit ja eloisat silmät kaunistivat häntä. Seurasin häntä peltojen halki ja heinän korret kutittivat nenääni. Minusta oli ihan pöhköä ettei Noma saanut olla talossa meidän kanssa,päivät pitkät me kuitenkin peuhasimme yhdessä!
Vain yöisin Noma oli tarhassa. Noma oli hyvä koira, se oli luontainen paimenkoira ja vahtikoirana. Vieraiden tulo yllätyksenä ei tulisi ja se osasi jo paimentaa taitavasti porojakin. Pian sillä olisi näytön paikka. Porot kerätään talvilaitumille siirtymistä varten joten siinä Nomasta olisi hyötyä.
Saavuimme viimein purolle joka virtasi peltojen välillä, Noma hyppäsi veteen jo innoissaan. Se pärskytti sitä turkistaan tyytyväisenä. Vesi ylsi minua vain puoleen sääreen tässä kohtaa mutten tahtonut kastella mekkoani pahasti.
Leikin sen kanssa kunnes isä huusi "noma" ja koira valpastui ja pysähtyi täysin.
"Noma" hän kutsui uudelleen ja Noma hyppäsi vedestä ja ravisti turkkiaan niin että vesipisarat lensivät iltapäivän auringossa.
Juoksin Noman perässä isän luokse joka nappasi minut syliinsä.
"Mitäs te pelloilla teitte?" Hän ihmettelee
"Kävimme leikkimässä purossa" kerroin
"Jaa eli kastelit koiran" hän nauroi sydämmellisesti.


Noman nk

Katselin tähtitivaan avautumista yllä lapinmaan. Pilvettömällä taivaalla loisti muutama tähti, palailimme juuri metsästä. Suussaini maistui herkullinen poronkorva jota olin vastikään saanut palkaksi kun olin löytänyt seitsemän poron joukon palkisen laitamilta. Ravasin hyvän matkaa Robinin edellä.
"Noma" isäntäni huudahti yhtäkkiä. Pysähdyin kun seinään ja vaihdoin suuntaa satakahdeksankymmentä astetta. Juoksin isäntäni luokse ja tassuttelin hänen vierellään katsoen häneen.
Olimme jo todella lähellä kotia, Robin napsautti lyhyen liean pantaani. Kun metsä harveni edessämme huomasin että pihaan ajoi vieras auto. Haukuin tervehdykseksi heille. Robin laski kätensä päälleni ja rapsutti minua korvien välistä. Kävelin hänen vierellään autolle vastaan tulijaa. Kun vanhempi rouva kiipesi autosta ulos robin päästi minut vapaaksi. Rouva ojensi kätensä ja nuuhkin sitä. Nuolaisin hänen kättään ja tökin kuonollani toista jos hänellä vaikka olisi herkkuja!
Herkkuja en löytänyt mutta hänssä oli jonkun muun koiran tuoksu.
Isäntä vaihtoi pari sanaa hänen kanssaan ja Maria kiirehti talosta halaamaan Rouvaa. Nyt muistin kuka hän oli!
Hän oli se joka oli hoitamassa minua joskus pienenä, hän toi aina ruokaa meille kahdelle tarhaan kun robin ja sunna ei ollut kotona. Ihmisten jutellessa huomasin Sunnan tulevan erotus aitauksilta päin. Juoksin emäntää vastaan, ilahduin kovasti hänen läsnäolostaan.
"Noma" hän ihmetteli kun tulin.
Haukahdin vastaukseksi tunnistaessani nimeni. Pyörin emäntäni jaloissa ja tassuttelin hänen vierellään muitten luo.
Sunnakin ilahtui vieraasta, sunna itseasiassa näytti aika paljon vanhemmalta rouvvalta. Ehkä hän oli sunnan emo?
He vaihtoivat muutaman sanan, istuuduin katselemaan peltoja jotka huojuivat tuulessa. Pian olisi aika niittää heinät sieltä. Emoni kertoi että aina lehtien pudotessa heinät haettaisiin pellolta.
Robin lähti kävelemään kohti koiratarhaa. Hän kutsui minua kerran ja katsoin häneen päin.
"Noma" hän huusi niin että varmasti puoli palkista kuuli sen. Pyörähdin tassuilleni ja säntäsin hänen peräänsä. Saavttaessani hänet hiljensi vauhtini hitaaseen jolkotukseen. Hän avasi tarhan oven ja tiesin että nyt jäisin yksin. Laskin pääni ja astelin sisälle. Käännyin katsomaan lapani yli kun hän lukitsi porttia.
"Kiltti tyttö" hän kehui.
Tarha oli suuri, ehdoton lempipaikkani oli metallisen aidan vieressä parin koiran mitan päässä portista. Siinä oli mukava sammal-mustikka mätäs joka oli hyvin pehmeä. Sinne minä suuntasin nytkin. Kierähdin kerälle. Tuudittauduin syvään uneen.
Aamun valjetessa tassuttelin vesikupilleni, kirkas jäinen vesi maistui herkulliselle. Olin mennyt nukkumaan kovin aikaisin unohtaen syödä illalla. Nyt ruokakupissani oli valtava kasa ruokanappeja ja jauhelihaa vähän. Lipaisin huuliani katsellen herkku annosta jonka sunna oli minulle taikonut. Söin hartauksella herkullista aamiaistani. Pidin jauhelihasta nappuloiden seassa, itse ruoka oli aika mautonta mutta jauheliha oli hyvää. Kumottuani sisuksiini koko jätti annoksen ruokaa join ja tassuttelin vatsa täynnä talliin jossa käperryin mukavan lämpökiven päälle sulattelemaan hetkeksi ruokaa.

Vastaus:

Tähän antaisin samat kommentit kuin edelliseen tarinaan (joistain kohdista puuttui pisteitä, pilkkuja ja isoja alkukirjaimia, mutta tarina oli mukavan pituinen etc.) Saat tällä kertaa 1 500v€, 150xp sekä 8 timanttia :) Päivittäisen bonuksen ansiosta se pyöristyy kuitenkin 1 580v€ ja 158xp.

- Dee

Nimi: Lasipallo

22.08.2018 23:26
Sunnan, perheen äidin nk

Ajoin kapeaa hiekkatietä pitkin kohti kotia. Olin juuri palaamassa Ivalon lentokentältä, poikani oli lähtenyt opiskelemaan Helsinkiin Lääketiedettä. Nyt kotona olisi hiljaisempaa, vain minä ja mieheni sekä seitsemän vuotias tyttäremme. Niin ja Noma tietysti, meidän koiranpentumme.
Suunnittelimme ottavamme ehkä sille kaveriksk talvella metsästyskoiran ensi hirvikautta ajatellen. Noma on suomenlapinkoira, meidän porokoiramme. Noman äiti oli kuollut parisen viikkoa takaperin onnettomuudessa kun se oli jäänyt auton alle. Onneksi Noma oli jo 10 viikkoinen joten se selvisi hyvin ilman emoaan, nyt hänellä vain ei olisi mitään seuraa hetkeen.
Tyttäremme Maria nukkui turvaistuimessaan sikeästi saapuessamme kotitien risteykseen. Käännyin vasemmalle pitkälle hiekkatielle. Taivas alkoi tummeta pilvien saetessa, pian alkaisi satamaan.
Pieni pororyhmä laidunsi tyytyväisenä tien vieressä kasvavaa jäkälää. Suurehko urosporo kohotti katseensa ajaessamme ohi. Sen sarvia peitti nukkainen karva pinta, ne olivat vielä pehmeät. Se tarvitsisi niitä pian.
Tie taittoi loivasti oikealle ja saavuimme kotiin. Hirsitalo kohosi vasten metsää ja talon edessä oli suuri piha ja sen takana pellot ja porojen erotteluaitaus. Kuulin Noman haukun koiratarhalta pysäköidessäni auton.
Nappasin avaimet ja kiipesin ulos autosta, mieheni
Robin astui ulos talosta huomattuaan tulomme. Avasin Marian oven ja napsautin hänen turvavyönsä auki, pikkuinen oli aivan unessa.
"Sait ilmeisesti Noman tarhaan." Vitsailin Robinille
"Sain, eihän se vaikeaa ole kun nostat koiran syliin ja kannat sen sinne" hän naurahti.
Tiesimme molemmat ettei Noma viihtynyt yksin mutta nuoren neidin oli aika tottua tarhaan, olimme totuttaneet sitä siihen hiljalleen. Kaikki sujui hyvin niin kauan kun se ei tiennyt että olimme kotona, heti kun se kuuli tulomme olisi hänen saatava huomiota. Vaan niin se ei mene.
"Minä taidan lähteä Noman kanssa metsään, sen pitää oppia jäljestämään poroja ennen syyserottelua" Robin totesi päästyämme sisälle
" älkää viipykö kauaa laitan ruokaa niin että se on valmista kuudelta" huikkasin ja sain lyhyen nyökkäyksen vastaukseksi.
Hetki Robinin lähdön jälkeen Maria ilmestyi sisälle.
"Missäs nouri neiti oli?" Kysyin kouriessani perunoita.
"Kävin leikkimässä Noman kanssa" hän sanoi.
"Sehän mukavaa, se viihtyy seurassasi. Nyt peseppä kätesi ja saat auttaa minua ruuanlaitossa." Vastasin hymyillen.
Kiltisti Maria kiiruhti ohitseni pesemään kätensä. Hän kääri mekkonsa hihat ja ryhtyi pilkkomaan kuorimiani perunoita. Hetken aikaa hiljaisuus kesti kunnes sade alkoi. Tuulen humina kuului vaimeasti.
"Äiti miksei Noma voi asua täällä meidän kanssa?" Maria ihmetteli
"Sillä en tahdo sitä hyppimään sohville ja niillä on oma tarhansa. Et sinä poroakaan toisi sisälle" vastaan.
"Mutta eihän Noma ole poro!" Hän nauraa
"Ei mutta siivoamista piisaa tarpeeksi ilman koiraa joka kantaa likaa sisälle" sanon.
"Ja miksi se ei ihan oikeasti pääse sisälle?" Hän toistaa
"Juuri siksi, ja miten ajattelit mahduttaa tänne porokoirat ja metsästyskoirat?" Nauran
"No meillä on vain yksi" Maria huomauttaa
"Niin, koska isoäitisi siirryttyä eläkkeelle tokan vastuu on siirtynyt meille. Muistat varmaan että isoäidilläkin oli aikanaan kymmen kunta koiraa."kerron.
"En muistan kun hänellä oli herkullista riisipuuroa" Maria miettii
"Voi sinua" naurahdan.
"Saanko käydä katsomassa poroani Noman kanssa huomenna koulun jälkeen?" Maria kysyy
"Kuhan läksyt on tehty ja et saa antaa Noman purra pikku vuotiastasi" muistutan.
"Mahtavaa!" Hän iloitsee.
Hymähdän iloisena, muistan kun itse sain ensimmäisen poroni. Tai siis ensimmäisen itse merkityn poron. Taisin olla kahdeksan vanha kun merkitsin ensimmäsien poroni. Maria oli saanut ensi kertaa osallistua merkintään tänä vuonna ja oli vielä tohkeissaan ensimmäisestä itse merkitystä porostaan.
Sade ulkona yltyi yltymistään, Noma ja Robin kastuisivat kunnolla. Toivottavasti sateita riittäisi, kesä oli ollut hyvin kuiva. Nyt syksyä kohden sateet olivat palanneet kylmyyden kanssa. Ruskan aika alkaisi pian.


Noman nk
Pyh, robin oli lukinnut minut koiratarhaan. Taas.
Olin hieno lapinkoira ei minua tarvitsisi pitää missään koiratarhassa, miksi minä en päässyt sisälle taloon? Olin ollut siellä ihan pikku pentuna, muistan herkullisen poronlihan tuksun joka leijaili keittiössä. Heti kun olin oppinut kävelemään ja avannut silmäni minut oli sysätty emoni kanssa tähän loukkuun. Jonnekkin emoni oli vain kadonnut jonkin aikaa sitten. Nyt olin ihan yksin täällä ja täällä oli kamalan tylsää.
Tassuttelin sisälle ja käperryin makuulteni mukavalle heinäpatjalle.
Tämä paikka oli kutistunut viime aikoina,aluksi tämä oli suuri ja ihmeellinen paikka ja nyt joka puolella olisi vain aitoja. Ulkotila oli kohtalaisen suuri ja sisällä oli suojaa sateelta. Sisälle Emäntäni Sunna myös toisi ruokaa. Sunna oli myöhässä en ollut vielä saanut päivä ruokaani ja vatsaani kurni. Sisällä oli yhdessä paikkaa valtava heinäpatja joka oli mukavan pehmeä, sitten siellä oli hirvittävän monta ruokakippoa varmasti ainakin yksi joka varpaalle!
Niiden lisäksi sisällä oli lämmin mukava kivinen alusta josta pidin kovasti, se lämmitti mukavasti. Sateella Sunna toi tänne aina jonkun pehmeän alustan jonka päällä makoilusta pidin kovasti, olikohan sen nimi pyyhe. Kyllä pyyhkeeksi sitä kutsuttiin!
Kuulin yhtäkkiä auton lähestyvän. Loikkasin jaloilleni ja ulos koiratallista pihalle. Villainen viltti oli suuaukossa vain tielläni ulos ja sen kohdalla piti aina hidastaa ettei se lyönyt silmille.
Pujahdin ulos ja juoksin tarhan ovelle. Haukuin tervehdykseksi niille jotka tuli,halusin kovasti tervehtimään heitä ja nähdäkseni ne paremmin hypin aitaa vasten jotta näkisin keitä he ovat.
"Noma Hiljaa!" Isäntäni Robin käski.
Vaikenin vaikken pitänyt isäntäni käskystä. Ulisin hivin hiljaa valittaen kunnes lopetin kun en saanut huomiota. Laskeuduin istualteeni ja tapitin tulijoita. Autosta astui ulos Sunna! Sunna tuli! Oi tahdon jo emännän luokse!
Häntäni heilui puolelta toiselle. Pian Maria hyppäsi ulos autosta!
Jes! Leikkikaveri tulee! Iloitsin kun pikkuinen tyttö juoksi tarhalle.
Hypin innoissani aitaa vasten. Maria ei kuitenkaan vielä avannut ovea.
Mitä se tahtoo? Mitä mitä? Haluan jo leikkimään!
Haukahdin ja hyppäsin aitaa vasten minkä toisella puolen maria oli.
"Noma hiljaa, maahan" Maria käski.
*Hiljaa hiljaa*, selvä ajattelin. Mitä muuta se haluaa?
Istuuduin alas, ovi ei auennut, seisoin, istuin uudelleen. Ovi ei auennut.
Sitten keksin menin makuulteni ja samassa Maria avasi tarhan oven. Vapaus!
Heilutin häntääni innoissani ja kiersin hänen jaloissaan. Maria laskeutui kyykkyyn ja kurittauduin lipomaan hänen kasvojaan, tyttö nauroi ja työnsi minut pois.
* mitä minä tein väärin, eikun ahaa! Tämä on leikki! Kivaa* ajattelin ja hyppäsin mariaa kohden leikkisästi.
"Noma" kuului puoli välissä hyppyänin isännän karjaus.
*voi ei* ajattelin.
Maria nousi nopeasti ja juoksi sisälle. Robin käveli luokseni. Menin maahan makaamaan selälleni arvaten että turkkipölly olisi luvassa, olin vain leikin tiimellyksessä unohtanut ettei saanut hyppiä...
Robin kumartui kohdalleni ja lipsutin hänen kättään.
"Hienosti Noma" hän kehui mutta kuitenkin Robin napsautti hihnan kaulapantaani. Seurasin häntä kiltisti kävellen hänen vierellään kun lähdimme metsään. Haistoin poron jos toisenkin ja haistoin eilisen jälkemme. Lähdin seuraamaan jälkeä sillä tiesin että aina kun löysin poron sain herkkuja!

Vastaus:

Musta on kiva että kuvailet sekä koiran että ihmisten näkökulmasta! :D Tarinalla oli myös kivasti pituutta ja muutakin kuvailua sekä kuvailevia sanoja. Joistain kohdista puuttui kuitenkin esimerkiksi pisteitä ja isoja alkukirjaimia. Pilkkujakin olisin jäänyt joissain kohdin kaipaamaan. Saat kuitenkin tarinastasi 1 700v€, 170xp sekä 9 timanttia.

- Dee

Nimi: Varjolehti

11.07.2018 13:01
3. Danger

Jouduin muuttamaan kutsumanimiä hiukan, joten ne muutetut menee näin.
Twinkle = Pilke
Silver = Siili
Icki = Sicksu
Duga = Raula

"C'mere, girl!" I said and watched as Twinkle ran to me, her tail wagging. "Wanna go for a walk?"
I showed her the leash in my hands and a twinkle showed up in Twinkle's eye. Suddenly something pushed me in the back of my leg. I turned around (the push had no real power) and saw Weety.
"Hidden Plea's Sweet Looking", I said to the dog. "No pushing me in the legs. We've talked about this a million times!"
Weety took her innocent face and tilted her head a little, because she knew that it was hard to get angry to her.
"Okay, fine", I turned back to Twinkle. "But let this be the last time!"
Twinkle had apparently had enough of our fighting, and stole the lead from my hand.
"Hey!" I started chasing Twinkle around the yard, feeling pretty dumb. All - and I mean all - the dogs stared at me as if I've gone insane. When Twinkle noticed I started reaching her, she threw the lead to Stacy, who dashed in the opposite direction. *Damn it* I thought. I was both proud and dissapointed of my smart dogs.

STACY'S P.O.V

I caught the lead Twinkle threw to me and dashed behing Shadow before she could do anything. I heard the owner bark something, but didn't care until I heard the word "punishment". That's when I trotted to her and gave her the lead. She gave me a good scratch behing the ear and caught Twinkle in the lead. Shadow threw me a frisbee and walked into the forest with Twinkle. I jumped after the frisbee but crashed into Monty, who also had jumped.
"Sorry", he said shaking his head. "I should've been more careful."
"That's nothing", I flicked my ear and picked up the frisbee.
I looked around to see someone who was doing nothing, and then I threw the frisbee. "Hey Dream! Watch out!"
Dream raised her head just in time to see a green frisbee flying towards her. She caught it in her mouth and threw it to Monty, who threw it to Aushi.
More and more dogs joined in, until the whole kennel was throwing frisbee around.
"Woops!" I laughed as I missed and the frisbee flew over my head into the forest. "Just a second, I'll go get it back."

I walked in the forest, trying to find the frisbee. *How far did it fly?!* I thought as I saw it. A green round object was stuck in thistles.
"Great", I sighed. "There's no way I'm gonna get it without getting stuck in the thistles myself."
I had to try, because Shadow would be very mad if we had lost the frisbee. I moved slowly and caught the frisbee, but when I tried to get away, my tail got stuck.
"Damn it", I murmured with the frisbee in my mouth and tried to pull my tail off. It succeeded, but a big tuft of fur ripped off.
"There we go", I said. "Now I just need to -"
I felt a warm wind in my neck.
"How smelly wind", I thought, but then I felt someone breathing behind me. I turned slowly around and yelped.
"Gah!"
In front of me, staring at me, there was a growling grizzly bear.

Before I could do anything, the bear rose to his hindquarters and slammed me onto the ground, making air escape my lungs. I scratched it's face and dashed back toward the kennel. I heard from the sound that the bear followed me. *Oh no*, I thought with panic starting to rise inside me. *There's no way I'm gonna outrun a bear.*
"Stacy?" I heard a yell. *Dream!*
"Dream, help!" I howled as loud as I could. "A bear! A bear is chasing me! Get the pups inside!"
I noticed I had ran to the kennelyard, with the bear still after me. *Great, Stacy*, I cursed. *Now you put everyone else in danger!*
Monty, Icki, Silver, Perdita and Dream jumped in front of the bear while I dashed between them just to turn around. My friends growled at the bear, and it seemed unsure of what to do. I watched as Dream joined them and also started growling, teeth bare.
*Oh please go away* I prayed the bear silently. *Please don't hurt my friends!*
Fortunately the bear understood he couldn't win that many dogs at once, and trotted back into the forest.
"Stacy, you're bleeding", Fidla trotted to my side and started licking me.
"Am I?" I turned my head. There was a wound on my side. I hadn't noticed it until now. "Meh, it's just a scratch."
"Thank Dog, you're alright!" Dream appeared beside me and rest her muzzle on my back. "I don't know what I would have done if -"
"But everything's fine", I said, lashing my tail on her mouth. "Everything's fine."

Vastaus:

Huh, olipa tiukka tilanne - onneksi selvittiin vain yhdellä naarmulla. Kesti hetki tajuta, mitä "Shadowilla" tarkoitettiin, mutta sehän taisit olla sinä xD Oon vähän kateellinen sun englannin taidoista D: Tarinastasi saat 1 500v€, 150xp sekä 8 timanttia :)

- Dee

Nimi: Kiiukka

29.06.2018 14:49
Siinä minä seisoin katsellen kahta pientä palleroa Hiutaleen vatsan vierellä. Hiutale oli vasta synnyttänyt kaksi narttu pentua. Toinen oli täysin valkea, kuten isänsä ja toinen mustavalkea, kuten emonsa. Ne vikisivät ja vääntelehtivät, kunnes Hiutale siirtyi parempaan asentoon ja pennut saivat maitoa. Wikke oli ollut Hiutaleen vierellä koko ajan, eikä se nytkään ollut menossa minnekään. Hiutalekin pötkötteli tyytyväisenä suuressa pedissä, jonka olin hankkinut juuri tätä varten. Hiutale ja pennut olivat yhdessä huoneessa, jotta ne saavat olla rauhassa muilta koirilta. Tietenkin Wikke pääsi aina kun se vain halusi Hiutaleen ja pentujen luokse. Pennut olivat aivan ihastuttavia ja olin päättänyt, että pidän toisen pennuista itselläni ja toinen sitten pääsee hyvään kotiin. Siitä aion pitää huolen.


En millään haluaisi lähteä pentujen luota, mutta minun täytyy huolehtia muistakin koirista. Sitä paitsi tiesin, että Wikke pitäisi huolta Hiutaleesta ja pennuistaan. Kävelin rauhallisesti pois huoneesta vilkaisten oven kohdalla vielä kerran pentuja.
"Osku ja Tiitu", kutsuin koiria. Molemmat koirat nostivat päänsä ja ne katsoivat minua.
"Lähdetäänkö ulos?" kysyin niiltä. Ei mennyt kauaa, kun ne olivat jo eteisessä. Osku jo hyppi ovea vasten.
"Odottakaas hetki", sanoin, mutta koirat olivat hyvin innoissaan. Laitoin koirat valjaisiin ja itse vetäisin vain kengät jalkaani, koska ulkona oli lämmin. Pilviä näytti olevan, mutta ilma oli ihanan lämmin. Kävellessämme en voinut kuin ajatella pentuja. Katsahdin Tiituun ja Oskuun. Ehkäpä niistäkin olisi vielä jonain päivänä vanhemmiksi. Vielä jonain päivänä...

Vastaus:

Kiva lyhyehkö pentutarina, jossa tunnelma oli ihanan rauhallinen ja suloinen! Lisään sulle 300v€ sekä 30xp. Lisäksi saat tapahtumaa varten venäjänvinttikoiran!

- Dee

Nimi: Kiiukka

25.06.2018 14:45
1. Uusi mahdollisuus

Istuin sohvalla katsellen televisiota sekä rapsuttaen vähän väliä karvakuonoja, jotka pötköttelivät vieressäni. Oli pimeää, vaikka kesä oli jo pitkällä. Ulkona tuuli kylmästi ja taivas oli täynnä tummanpuhuvia pilviä.
"Pian alkaa sataa", sanoin itsekseni. Hymähdin, kun katsoin ikkunasta ulos. Wikke minun cotton poikani nosti päätään ja katsoi minua ruskeilla nappisilmillään. Rapsutin tätä mahasta ja uros kääntyi välittömästi selälleen häntää heiluttaen. Naurahdin kepeästi ja rapsutin entistä nopeampaa. Tässä kohti jo Wiken takajalkakin alkoi vispata. Toinen cottonini, joka on narttu nousi seisomaan ja hyppäsi alas sohvalta. Hiutale ei tainnut tykätä, kun sen unia häirittiin. Tai voihan se olla varovaisuuttakin. Pian Hiutale saa pentuja! Mutta mikä parasta Wikke on pentujen isä! Tiesin heti, kun sain Wiken, että siitä tulee vielä hyvä isä. Pentujen laskettuun aikaan ei ole enää kauaa. Oikeastaan tässä lähipäivinä niiden pitäisi syntyä.


Heräsin ajatuksistani, kun Wikke tökkäisi minua kostealla kuonollaan. Se taisi ihmetellä, kun rapsuttaminen yhtäkkiä loppui. Nousin raskain liikkein ylös sohvalta. Olisin halunnut jäädä vielä hetkeksi siihen paikkaan, mutta nyt on koirien iltaruoan aika. Etsin katseellani kahta käppänääni, jotka olivat vasta tulleet luokseni. Osku ja Tiitu pötköttelivät vieritysten matolla. Olin hakenut kaksikon samasta kodista. Nainen, joka ne myi minulle sanoi ettei hänellä ollut aikaa kahdelle koiralle, kun vauvakin oli kuulemma syntymässä. Nainen vielä lisäsi ettei halunnut erottaa kaksikkoa. Ne olivat naisen kertoman mukaan olleet yhdessä pennuista asti. Sisaruksia ne eivät olleet. Sen olin tarkistanut papereista.


Keittiössä kaadoin neljään kuppiin raksuja sekä hieman märkäruokaa. Kaikki hännänheiluttajat häärivät jaloissani malttamattomina.
"Odottakaa nyt vähän. Kyllä te kaikki saatte ruokaa", sanoin koirille, mutta ne eivät ottaneet sitä kuuleviin korviin. Laskin kupit lattialle ja koirat ampaisivat omille kupeilleen. Katselin tätä näkyä iloisena, mutta sitten mieleeni tulvahti Magic. Se kyyhötti yksin tarhassa, vaikka pääsisi sisälle. Olen toki yrittänyt houkutella sitä, mutta se ei ole tuottanut ainakaan vielä tulosta. Magic oli kokenut kovia entisessä kodissaan. Se oltiin jo viety lopetettavaksi, koska se oli muka tehnyt paljon 'pahaa'. Minusta se oli aivan käsittämätöntä. Vika ei ole koskaan koirassa, vaan omistajissa. Mielestäni jokainen koira ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kaadoin vielä yhteen kuppiin raksuja sekä märkäruokaa. Sujautin myös muutaman ekstra herkun Magicin kuppiin.


Avasin oven, joka johti tarhaan. Siinä samaisessa ovessa oli koiranluukku josta pääsi sisälle. Näin Magicin kyhjöttävän tarhassa pää painuksissa ja korvat luimussa. Näky suretti minua, mutta en sormia napsauttamalla voinut asiaa muuttaa. Annoin Magicille omaa tilaa, jota se selvästi halusi ja tarvitsi. Kävelin varovasti, mutta myös kuuluvin askelin, jotta Magic ei säikähtäisi minua. Narttu nosti päätään, mutta ei hievahtanutkaan. Laskin kupin lähelle sitä ja lähdin hieman kauemmas. Magic nuuhkaisi ilmaa ja se tassutteli kuppia kohti. Pitkäturkkinen narttu vilkaisi minua vielä kerran ennen kuin se alkoi syödä ruokaansa. Magicilla on hyvä ruokahalu, sen olin huomannut. Saattoihan olla, että narttu sai ruokaa silloin kun muistettiin antaa. Magic oli hyvin laiha ja edelleenkin kylkiluut erottuvat hieman, mutta se on saanut painoa lisää. Jätin nartun syömään rauhassa ja lähdin katsomaan miten muut koirat pärjäsivät. Kupit olivat tyhjiä ja huomasin Hiutaleen pötköttelevän pedissään Wikke vierellään. Osku pureskeli luutaan, jonka olin sille aikaisemmin antanut. Tiitu vain härnäsi leikkimielisesti Oskua. Istahdin sohvalle ja jäin katsomaan koirien puuhia. Pian talossa temmeltäisi pentuja! Saan vielä Magicin ulos kuorestaan. Kyllä minä saan.

Vastaus:

Upea tarina! Magicin ympärille suunniteltu tarina oli hyvä lisä, eihän kaikki irlkään mene niin kuin ruusuilla tanssien :D Toivottavasti saat sen vielä luottamaan sinuun ajan kanssa. Tarinastasi saat 900v€ sekä 90xp!

- Dee

Nimi: Varjolehti

24.06.2018 19:58
2. Uudelleentapaaminen

Oli kulunut pari vuotta siitä, kuinka Sikke ja Noksu oli viety pois. Dream ei enää edes muistanut, että hänellä oli ollut sisaruksia pentuaikoina, enkä tohtinut muistuttaa häntä. En usko, että Sicksukaan muisti.
Kenneliimme on tullut monta uutta koiraa.
Siperianhusky Perdita, johon Sicksu näytti olevan ihan lääpällään, ja Perditakin piti Sicksusta. Odotan heidän saavan pian pentuja.
Islanninlammaskoira Siili, josta oli tullut minun hyvä ystäväni.
Joukkoomme oli tullut myös kaksi uutta pentua.
Leo, joka on minun ja Furyn pentu, sekä Tica, jonka Varjo toi muualta niinkuin Sicksunkin.
Sicksusta puheenollen, tämä jolkotti luokseni.
"Hei, Pilke", siperianhusky sanoi. "Tajusin tässä hiljattain erään asian."
"Niin?" Kysyin ystävällisellä äänellä.
"Olen asunut täällä jo pari vuotta, enkä vieläkään tiedä teidän koko nimiänne."
"Ei se mitään", lohdutin. "En minäkään tiedä Tican, Siilin tai Perditan nimiä. Mutta sinulla on pointti", jatkoin nousten istumaan. "Olisi korkea aika. Kävisikö hakemassa kaikki tänne?"
"Nyt kun se mainittiin, tuntuu uskomattomalta etten tiennyt", Siili sanoi hiljaa vierestäni. "Tuntuu kuin tuntisin teidät läpikotaisin, mutta en edes tiedä nimiänne."
Hiljalleen kaikki alkoivat kokoontua, ja kerroin heille tämän idean.
"Joten mitä jos nyt jokainen vuorollaan kertoisi oman koko nimensä", lopetin. "Minä voin aloittaa. Nimeni on Twinkly Star."
"Kuinka sinun kutsumanimesi voi olla Pilke?" Tica kysyi. "Ei se kuulosta yhtään samalta."
"Twinkle on englantia", vastasin. "Ja tarkoittaa pilkettä."
"Minulla on hiukan pidempi nimi", Fury sanoi vierestäni. "Se on Fury That Roars Like a Lion."
"Miksi kaikki nämä nimet ovat erikielisiä..." Tica mutisi. "Minä en edes tiedä, mitä oma nimeni tarkoittaa!"
"Sen voimme kertoa sinulle, kunhan vuorosi on", Fury sanoi. "Mutta voimmehan suomentaa. Suomeksi nimeni olisi Raivo Joka Karjuu Leijonan Lailla."
"Omituista", Leo kuiskasi Ticalle, ja tämä tirskahti. "Ei hän ole yhtään raivoisa!"
"Ai, minun vuoroni?" Dream kysyi. Menimme kennelillesaapumisjärjestyksessä. "Olen Shady Stream's Million Dreams."
Tica kallisti päätään, ja Dream lisäsi; "Se tarkoittaa Varjoisan Virran Miljoona Unelmaa."
Tica nyökkäsi, ja vilkaisin Sicksua. "Sinun vuorosi."
"Olen Hidden Plea's Scizor", Sicksu vastasi ja vilkaisi minua suomennoksen toivossa.
"En ole aivan varma mitä se tarkoittaa", vastasin hiljaa. "Mutta se on kutakuinkin Hiljaisen Pyynnön Scizor. Oletan, että Scizor on vain nimi."
Perdita puhui Sicksun vierestä. "Nimeni on Looking For Perfect. Se tarkoittaa Etsimässä Täydellistä."
Sicksu painautui Perditaa vasten. "Miksi etsiä, siinähän sinä olet."
"Yäk!" Tica ja Leo sanoivat samaan aikaan. "Mennään eteenpäin."
Hymähdin ja nyökkäsin Siilille.
"Nimeni on Silver Heart", Siili kertoi. "Se on hyvin yksinkertainen nimi ja tarkoittaa hopeasydäntä."
"Sinun sydämesi on kyllä kultaa", sanoin tälle, ja nyökkäsin Leolle.
"O-olen Shady Stream's Leopard."
"Se tarkoittaa Varjoisan Virran Leopardia", Dream sanoi.
"Miksi teillä on sama alku?" Tica kysyi silmäillen Dreamia ja Leoa.
"Se on kasvatusnimi", vastasin. "En osaa tarkkaan selittää, miten se toimii, mutta se tulee aina samanrotuisille pennuille samasta kennelistä. Kerron sinulle myöhemmin lisää", sanoin sillä en halunnut Dreamin muistavan sisaruksiaan. Tica nyökkäsi ja sanoi; "Nimeni on Gloomcaller Apocalyptica."
"Onpas pitkä nimi", Leo sanoi. "Apo-apocy-apoa.."
"Apocalyptica", sanoin. "Suomeksi nimesi olisi Surukutsujan Maailmanloppu tai jotain siihen suuntaan."
"En minä ole surukutsuja!" Tica vinkaisi.
"Etkä maailmanloppu", Fury vastasi hiukan huvittuneena. "Ticaksi me sinua sanomme."
Käänsin päätäni huomatessani uuden kasvon tunkevan piiriin. Se oli uusi siperianhusky, joka näytti hyvin itsevarmalta.
"Kukas se sinä olet?" Fury kysyi.
"Olen Fidla!" Pentu vastasi raikuvalla, kirkkaalla äänellä. "Oikealta nimeltäni Hidden Plea's Free Fall!"
Sicksu hätkähti. "Hidden Plea's?"
"Hiljaisen Pyynnön Vapaa Pudotus", sanoin hiljaa. "Hidden Plea's... se on varmasti myös kasvatusnimi!"
"Ketkä sinun vanhempasi ovat, Fidla?" Sicksu kysyi.
"Heidän nimensä olivat Sera ja Roi", narttu vastasi, ja hämmentyi. "Mikä sinun nimesi olikaan?"
"Hidden Plea's Scizor", Sicksu vastasi nopeasti. "He olivat myös minun vanhempani!"
"Sinulla on pikkusisko", sanoin nauraen. Fidla töllisteli Perditaa. "Kukas sinä se sitten olet?"
Tyrskähdin pennun suorasukaisuudelle.
"Olen Perdita, Looking For Perfect", Perdita vastasi. Leo kävi kiskomassa Fidlan leikkimään heidän kanssaan, ja minä ja Siili asetuimme jälleen sukimaan toisiamme. Elämä oli taas raiteillaan.

Vastaus:

Kiva tarina, mutta huomasin vaan että sekotit Sicksun ja Fidlan vanhemmat keskenään - niillä on eri vanhemmat itse asiassa! :D Mutta joo, kiva tarina, Fidlan luonne oli jotenkin suloinen! Palkintona tästä tarinasta saat 1 000v€, 100xp sekä 5 timanttia.

- Dee

Nimi: Perho

23.06.2018 23:54
|| 7. Eloon heräävä maailma ||

Kello oli vasta neljä iltapäivästä, mutta silti oli jo ihan pilkkopimeää. Taivaan oli peittänyt pikimustat ukkospilvet, jotka näyttivät siltä että repeäisivät kohta veden painosta. Leia oli paennut sänkyni alle tätä ilmassa leijuvaa paineen määrää, ja kun ensimmäinen salama iski kaataen puun, kuului jyrähdys saman tien. Seela nukkui rauhallisena pedillään eikä reagoinut mitenkään rajunilmaan. Istahdin olohuoneen ison ikkunan eteen seuraamaan rajua luonnonilmiötä, mikä herätti minussa jotain. Leia ilmestyi olohuoneen ovelle säpsähdellen jokaista ulkoa kuuluvaa ääntä.
"Hieno tyttö, tule vain. Ei ole mitään hätää", rauhoittelin narttua. Leia tuli varovasti ja istahti viereeni. Siinä me istuimme, nainen ja koira, katselemassa yhdessä ukkosta.

Ukkonen oli jatkunut koko yön, ja jatkanut sitten matkaansa. Ja kun heräsin kymmenen aikoihin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Söin pikaisesti aamupalan ja ruokin koirat. Olin päättänyt lähteä koirien kanssa tutkimaan ukkosen aiheuttamia tuhoja. Kytkin koirat remmeihin ja lähdin pihalle, nurmi oli vielä märkä ja siellä täällä oli vesilammikoita. Metsä näytti kuin sitä olisi ajeltu, satoja puita oli kaatunut ristiin rastiin pitkin metsää ja hiekkateitä. Maahan asti painuneet kasvit alkoivat hiljalleen suoristaa itseään, ja näytti kuin maailma olisi herännyt uudestaan eloon. Kävelimme hiekkatietä pitkin, kunnes eteen tuli matala, tielle kaatunut puunrunko. Hyppäsin sen yli koirat perässäni, ja jatkoimme siitä matkaa juosten. Kotitalo alkoi näkyä, ja päätin jäädä vielä ulos koirien kanssa, sillä lenkki oli ollut niin lyhyt. Päästin koirat vapaiksi ja lähdin itse tutkimaan kasvimaatani, jota ei tarvitsisi kastella muutamaan päivään. Taimet olivat taittuneet lyttyyn, mutta alkoivat nousta hiljalleen pystyyn. Nuori omenapuuni oli kaatunut juurineen, joten nostin sen vain pystyyn ja peitin uudestaan mullalla. Lähdin sisälle ja kutsuin koirat mukanani. Joudin kuivaamaan pitkäturkkisia ystäviäni aika kauan ennenkuin pystyin päästämään niitä vapaaksi asuntoon, ettei kaikki kastuisi. Olin suunnitellut kolmannen koiran ottoa, ja kaivoinkin läppärini esiin tutkiakseni myynti-ilmoituksia. Löysin yhden ilmoituksen myytävästä islanninlammaskoirauroksesta, nuoresta sellaisesta. Vilkaisin Seelaan, ehkä se sopisi jotenkuten äidiksi. Pistin myyjälle viestiä ja sovin tapaamisajan, mutta suljin sitten koneen. Astelin keittiöön ja kaivoin jääkaapista eilistä pastaa. Lämmitin sen mikrossa katsellen samalla nukkuvia koiria.
"Kyllä me vielä kennel pystyyn saadan."

// Päivä 7, jee! Alkaako tää nyt alusta vai tuleeko enemmän bonuksia? Ja tää olis ollut pidempi, mutta mun pitkä alku päätti poistua, enkä saanu sitä enää takas :(( Mut jonkinlaista tarinanpätkää kumminkin :3

Vastaus:

Jee, hyvä Perho! :D Alkaa alusta, mutta palkinnot kaksinkertastuu jos saa toisenki viikon heti putkeen. Voisin lisätä sen tohon ylös, nii kaikki huomaa :D Tarinastasi saat 1 400v€, 140xp sekä 40 timanttia!

- Dee

Nimi: Perho

22.06.2018 23:54
|| 6. Normaali päivä ||

Heräsin normaalisti koirien riekkumiseen aamulla. Tästä päivästä tulisi aivan normaali, koska en ollut suunitellut mitään erityistä. Avasin huoneeni oven ja lähdin keittiöön tekemään aamupalaa.
"Huomenta koirat!" tervehdin kaksikkoa ja sain vastaukseksi parin heiluvia häntiä. Tein itselleni pari leipää ja keitin kahvia. Söin ne reippaasti ja lähdin sitten koirien kanssa ulos.

Ulkona oli lämmin, mutta kostea ilma. Tulossa oli ukkosta. Palasin reippaasti koirien kanssa sisälle kun alkoi sataa. Katselin ikkunasta mustia myrskypilviä. Koirat eivät onnekseni olleen ukkosesta moksiskaan, ja tyytyivät leikkimään leluillaan. Katselin ulos ja huomasin salaman iskeneen läheiseen metsään. Metsäpaloa ei onneksi kuitenkaan syttynyt, ja sain rauhassa jatkaa ukkosen seuraamista.
"On se vaan kaunis", totesin.

// Tiiän, tosi lyhyt ja tönkkö mut huomasin 23.46 etten ollu vielä kirjottanu. Annathan tän kerran mulle anteeksi :( Päivä nro. 6 (ehkä)
// Ja tiedän, tää pätkä on säälittävä xc

Vastaus:

Näh, sitä sattuu xD Ainakin sait kirjotettua, lyhyt tää kyllä oli muttei tönkkö! Saat tarinastasi 700v€, 70xp, 20 timanttia sekä saluki-kortin!

- Dee

Nimi: Perho

21.06.2018 22:48
|| 5. Pitkä metsälenkki ||

Iltapäivä oli jo pitkällä kun sain viimeisetkin kotiaskareet tehtyä. Katselin koiria mietteliäänä.
"Mitä jos lähdettäisiin tänään pidemmälle lenkille? Otettaisiin eväät mukaan ja pysähdyttäisiin sillä kauemmalla järvellä uimassa?" kysyin koirilta. Tiesin etteivät ne osaisi vastata, joten päätin itse päättää. Olin oppinut että Leiaa voisi huoletta pitää vapaana, mutta Seela täytyisi pitää kiitti ettei se lähtisi minkään liikkuvan perään. Kaivoin pienen retkeilyreppuni kaapinpohjalta ja pakkasin siihen kaikenlaista evästä ja juomaa, niin itselleni kuin koirillekin. Laitoin varuiksi ylimääräisen remmin repun sivutaskuun, jos vaikka tarvitsisikin laittaa Leia kiinni. Sidoin hiukset ponnarilla kiinni ja lähdin etsimään talutusvyötä eteisestä. Lopulta löysinkin sen, kaikista perimmäisestä nurkasta. Mittasin sen sopivaksi ja katsoin että remmin joustot eivät olleet rispaantuneet. Kaikki oli kunnossa, joten kutsuin koirat eteiseen ja laitoin Seelan valjaisiin. Pujotin Leian kaulaan pannan, mutten kytkenyt sitä mihinkään, sillä luotin rauhalliseen narttuun. Kytkin Seelan vyöhöni kiinni, ja avasin ulko-oven. Vastaan tulvahti mukavan viileä, mutta aurinkoinen kesäilma, joka sai minut vetämään syvään henkeä.
"Mennään sitten, tästä tulee mukava päivä!"

Kun olimme kävelleet puolisen tuntia, saavuimme joen kohdalle. Emme olleet vielä poikenneet hiekkatieltä, joten joen yli vei vankka silta. Leiaa ensin hieman jännitti astua joen yläpuolelle, mutta kyllä narttu lopulta myöntyi hölkkäämään sillan yli. Jatkoimme matkaamme, kunnes lopulta saavuimme isomman luontopolun alkupäähän. Käännyimme sinne, sillä tiesin sen vievän järven rantaan. Olimme kävelleet lähes tunnin hiekkateitä pitkin, joten tuntui ihanalta päästä kuusten varjoon. Koiratkin tuntuivat saaneen siitä lisää intoa, joten päätin hölkätä vähän matkaa että nartut saisivat energiaansa purettua. Päädyin hölkkäämään aina järvelle asti, missä päästin Seelan vapaaksi sillä missään ei näkynyt ketään. Koirat säntäsivät innoissaan veteen riehumaan. Kaivoin repusta yhden tekemistäni leivistä ja mutustin sen katsellessani samalla koirien leikkiä. Kävin kokeilemassa sormilla veden lämpötilaa, se ei ollut kylmää, muttei kyllä lämmintäkään. Huomasin kauempaan järvellä jonkin vesilinnun, ja onnekseni Seela ei huomannut sitä. Kutsuin koirat luokseni ja kiinnitin Seelan jälleen remmiin. Oli aika jatkaa matkaa.

Hieman reittimme puolen välin jälkeen päätin pitää tauon. Edellisestä tauosta oli vierähtänyt jo hieman yli tunti, ja matkaa tästä kotiin olisi enää vajaa kaksi tuntia. Mietin hetken aikataulua, ja totesin että olisimme viimeistään seitsemältä kotona. Kaadoin ensin koirille vettä mukaan ottamaani kuppiin, ja join sitten itse. Söin toisenkin leivistäni ja päälle vielä palan lauantaimakkaraa. Makkaran syöminen oli hankalaa, koska koiratkin halusivat sitä, joten päädyin leikkaamaan pötköstä koirille omat palat. Tämä tauko ei ollut yhtä pitkä kuin edellinen, joten pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa. Kuljimme metsäpolkuja kohti kotia, ja matka sujuikin nopeammin kuin kuvittelinkaan. Kun kotitalo alkoi häämöttää puiden takaa, kello oli vasta puoli seitsemän. Kaikki olivat tyytyväisiä päästessään kotiin. Koirat nukahtivat saman tien petiinsä, ja minä pääsin retouttamaan lihakseni. Reilun kolmen tunnin lenkki oli kuitenkin tehnyt hyvää, tiesin sen mielessäni. Niinpä pystyin olemaan itseeni tyytyväinen kun istahdin nojatuoliin hyvän kirjan kanssa ja rentouduin.

// Päivä nro. 5, jee!

Vastaus:

Teillä oli oikein mahtava lenkki ja koirat varmasti saivat tarpeeksi liikuntaa! Tarinasi oli tällä kertaa bonukset mukaan lukien 1 650v€, 170xp sekä 9 timantin arvoinen. Lisäksi sait kortteihisi irlanninsusikoiran!

- Dee

Nimi: Varjolehti

21.06.2018 15:31
1. Suuri menetys

Heilautin häntääni ja haukuin pihalla kuullessani auton ajavan pihaan. Kuka tulisi tällä kertaa antamaan rapsutuksia? Petyin hiukan kun se olikin vain omistajani, mutta en silti lannistunut. Fury juoksi viereeni ja alkoi hänkin haukkua. Varjolehti tuli antamaan meille nopeat rapsutukset ja meni sitten sisälle.
”Miksei hän voi leikkiä kanssamme?” Haukahdin Furylle. Yleensä Varjo jäi tunniksi pariksi pihalle leikkimään kanssamme.
Fury pudisti pitkäkarvaista päätänsä. ”En tiedä.”
”Enkä hänellä on töitä”, totesin. ”Ainahan voimme leikkiä keskenämme.”
”Niin kai”, Fury huokaisi ja painauduin häntä vasten. ”Varjolla oli varmaan kiire.”
Johdatin Furyn kauemmas aidasta pentujemme luokse. Sikke oli juuri saanut idean jahdata omaa häntäänsä, ja näytti hyvittavalta pyöriessään ympyrää siskojensa katsellessa.
”Mistä te puhutte, emo?” Noksu kysyi, ja kaikki pennut katsoivat meitä suurilla pennunsilmillään.
”Emme mistään”, nuolaisin nartun päätä, ja kuulin takaani Varjon auton kaasuttavan pois. "No minne hän nyt menee?”
Kaikki kolme pentua pudistivat päitään ja sanoivat yhteen ääneen: ”Emme tiedä, emo.”
Hymyilin hyväkäytöksisille pennuilleni ja kävin makuulle heidän viereensä. Suljin silmäni ja nukahdin heti.

Heräsin auton ääneen ja arvasin Varjon palaavan. Tällä kertaa en välittänyt, vaan pysyin paikallani pentujen kiivetessä ylini tervehtimään omistajaa. Sitten kuulin uuden haukun, ja se sai minut nousemaan ylös ja säntäämään pentujeni perään. Varjo kantoi kuljetuslaatikkoa, jonka sisällä oli koira. Se ei ollut shetlanninlammaskoira, kuten minä ja pentuni. Mikäli muistin oikein ajoistani kaupassa, se oli siperianhusky.
Varjo laski laatikon alas ja uusi pentu tuli varoen ulos. Uros vinkaisi hiukan huomatessaan minut ja Furyn.
”Älä huoli”, sanoin pennulle pehmeällä äänellä. ”Emme tee sinulle pahaa. Mikä on nimesi?”
”Olen Hidden Plea’s Scizor”, pentu vastasi Dreamin, Noksun ja Siken hiipiessä lähemmäs tutkimaan. ”Mutta minua sanotaan Sicksuksi.”
”Vai niin, Sicksu”, haukahdin. ”Minä olen Pilke. Tässä ovat puolisoni Fury ja pentumme Dream, Noksu ja Sikke.”
”Mitä rotua te oikein olette?” Sicksu kysyi, nyt jo rohkeampana. ”En ole koskaan nähnyt tuollaisia koiria.”
”Me olemme shetlanninlammaskoiria”, Fury vastasi vierestäni.
"Tuletko kanssamme leikkimään?" Kysyi Dream, ja vilkaisin tätä hyväksyvästi. Sicksu nyökkäsi.
Varjo haukkui jotain ja osoitti auton vieressä olevia kuljetuslaatikoita.
"Odottakaa", sanoin pennuille hiljaa, varuillani. Varjo tuli aitaukseen ja nappasi Noksun syliinsä. Noksu nuoli pitkätassun naamaa ja Varjo silitti tätä. Sitten Varjo kantoi Noksun auton luokse ja laski tämän kuljetuslaatikkoon. Silloin hälytyskellot soivat päässäni. Haukuin raivoisasti muistaessani kaupassa olleiden emojen tarinoita siitä, kuinka heidän pentunsa vietiin pois. Fury vilkaisi minua kummastuneena, mutta tajusi sitten ja alkoi hänkin haukkua. Varjo tuli uudelleen aitaukseen, ja hyppäsin tätä vasten haukkuen raivoisasti.
"Minun pentujani et vie!" Huusin kun Varjo tönäisi minut pois.
"Emo?" Kuulin Siken vinkaisevan Varjon tullessa lähemmäs häntä. "Mitä täällä tapahtuu?"
Syöksyin pitkätassun ja pentujen väliin muristen uhkaavasti. Varjo huokaisi ja kävi hakemassa hihnan sisältä. Hän kiinnitti hihnan kaulapantaani ja kiskoi minut kauemmas. Yritin purra nahkanauhaa poikki, mutta se oli liian sitkeä. Varjo sitoi nauhan kiinni aitaan, ja siinä sitten yritin kiskoa itseäni pentujen luokse. Näin kuinka Varjo nappasi Sikenkin syliinsä, tämä vinkui ja pyristeli pois, mutta omistaja ei antanut periksi. Hän nosti Siken ja Noksun autoonsa ja kävi irrottamassa minut ennen kuin ajoi pois. Ryntäsin Furyn ja jäljellä olevan pentumme Dreamin luo. Nuolimme kaikki hetken aikaa toisiamme, ja hetken kuluttua Sicksukin uskalsi nuolaista Dreamia.
"Menkäähän leikkimään", sanoin pennuille, mutta jäin itse tuijottelemaan maantielle. Pentuni olivat poissa.

Vastaus:

Oikein kiva tarina koiran näkökulmasta, tuli paha mieli Pilkkeen puolesta kun koiraraukan pennut vietiin 3: Saat tästä 1 200v€ ja 120xp sekä 6 timanttia! Lisäksi kortteihisi lisättiin bichon frisé.

- Dee

Nimi: Perho

20.06.2018 22:48
|| 4. Ensimmäiset treenit ||

Jos olin yleensä herännyt Seelan riekuntaan, niin kahden koiran riehumiseen oli vielä ikävämpi herätä. Niinpä siis, kun kaksikko herätti minut kahtakymmentä vaille kuusi aamulla, olin erittäin ärtynyt. Kävelin keittiöön huonolla tuulella, laitoin kahvinkeittimen päälle ja lösähdin pöydän ääreen odottamaan sen valumista. Seela kävi varovasti haistelemassa polveani mutta vaistosi ärtymykseni ja kaikkosi hyvin nopeasti luotani. Kahvinkeittimen valo sammui merkiksi siitä, että kahvi olisi valmista, ja nousin tuolilta kaatamaan kahvia kuppiini. Siirryin kuuma kahvikuppi kädessäni olohuoneeseen ja päädyin sohvalle istumaan. Laskin kahvikuppini pöydälle ja kävin makaamaan sohvalle. Suljin silmäni lepuuttaakseni silmäluomiani, rentouduin ja tyhjensin mieleni.

Hätkähdin hereille, kun Leia istui sohvan vieressä ja nuoli kasvojani. Vilkaisin kelloa ja totesin sen olevan kymmentä yli kymmenen.
”Oho, kiitos Leia kun herätit, muuten olisin nukkunut varmaan loppu päivän”, naurahdin koiralle, joka näytti siltä kuin hymyilisi. Pörrötin nartun turkkia ja nousin ylös. Olin jo huomattavasti paremmalla tuulella, enkä oikein osannut olla vihainen kaksikolle. Kaadoin kylmän kahvin viemäriin ja keitin uuden pannullisen. Kaadoin samalla koirien kuppeihin ruoat ja tein itselleni muutaman leivän.
”Mitä jos tänään treenattaisiin ensimmäistä kertaa vähän? Voitaisiin kokeilla vähän agilityä”, totesin ääneen. Syötyäni tungin pussiin pallon, vetolelun ja pussillisen nameja. Heitin pussin isoon koiran metallihäkkiin, nostin häkin syliini ja kutsuin koirat mukaani. Kiersimme ulkokautta kellarin ovelle ja astuimme avaraan sisähalliin. Laskin kantamukseni seinän viereen ja lähdin tutkimaan estevarastoa. Kaivoin varastosta kepit, muutaman putken ja ison kasan estetolppia ja puomeja. Asettelin esteet jonkinmoisen radan muotoon ja päästin koirat tutkimaan esteitä. Seela oli innoissaan, sillä oli selvästi kokemusta agilitystä. Leia sen sijaan meni putkeen ja kävi makuulle.
"Leia! Tule tänne, pääset pedille makaamaan", kutsuin narttua. Koira nousi ylös ja hölkkäsi suoraan häkkiin. Laitoin oven kiinni ja keskityin Seelaan, se istui jo innoissaan keskellä kenttää. Kokeilimme aluksi muutamat perusjutut, ja siirryimme sitten rataan.

Seela alkoi hiljalleen väsyä, ja päästin sen sitten Leian paikalle rentoutumaan. Leia ei perustanut agilitystä, mutta kyllähän se hyppäsi jos pyydettiin. Lopulta päästin molemmat koirat vapaiksi ja korjasin esteet pois. Selailin hetken ottamiani kuvia, kunnes löysin ihanan kuvan Seelasta laskeutumassa hypystä. Keräsin kamat ja lähdin koirien kanssa ylös asuntoon. Sisälle päästyämme koirat hinkuivat ruokaa. Kaadoin molemmille kuppeihin vajaat mitalliset raksuja ja tein sitten itselleni välipalaa. Syötyään koirat käpertyivät yhdessä nukkumaan. Kävin itsekin pötköttämään sohvalle, ja suljin silmäni rauhoittuakseni. Vaikka kello ei ollut vielä edes neljää, nukahdin silti nopeasti. Unessani Seela voitti kultaa mestaruuskisoissa, ja kaikki halusivat pennun siitä. Tiesin sen jotenkin olevan unta, ja toivoin sen olevan enneuni. Uni loistokkaasta tulevaisuudesta.

Tarinaan liittyvä kuva löytyy täältä: https://imgur.com/a/oexK2GP
// Päivä nro. 4!

Vastaus:

Upea kuva! <3 Teillä oli oikein hyvät treenit ja saatkin tällä kertaa 1 190v€, 120xp ja ilmaisen tavaran kaupasta. Lisäksi tapahtumaan bichon frise!

- Dee

©2018 Primeval - suntuubi.com